maanantai 5. elokuuta 2013

Mitähän tuon kanssa tekisi

Kesä meni veneeseen totuttelemisen merkeissä. Silmä alkoi löytää päivitettäviä paikkoja  ja perämoottori alkoi tuntumaan toivottomalta ratkaisulta kolme tonnia painavassa veneessä. Kyllä se eteenpäin vei mutta peruutus ja jarrutus olivat joka kerta hiuksia nostattavia kokemuksia.

Moni on kysynyt veneen tyyppiä, näitä ei varmaan Suomessa kovin monta ole

Purjehdusominaisuudet ovat oma lukunsa. Kun tuulee reippaasti vene kulkee 5-6 solmua eleettömästi ja vakaasti kuin juna. Kun tuulee kunnolla rullataan keulapurjetta sisään ja mukava matkanteko jatkuu. Heikoissa tuulissa sitten on enemmän haastetta koska ei näillä purjeneliöillä venettä ei vaan saa kulkemaan kuin hissunkissun. Siis oikein sopiva vene minulle, vesillä ei ole koskaan kiire minnekkään .


Purjehtimisesta voi nauttia vaikka ei tuulekkaan.
Eräänä kesäpäivä katselin laiturilta veneen vesirajaa ja huomasin siellä kasvavan kunnon leväparran. Sukelsin tutkimaan tilannetta tarkemmin ja totesin siellä olevan kunnon kerroksen näkkiä ja muuta kasvillisuutta. Tekstari myyjälle selvitti asioita, veneeseen oli tehty pohjan kunnostus mutta ei myrkkyjä maalattu ollenkaan. Hoh-hoijaa,  syksyllä on luvassa sitten  kaksi päivää pohjan hiomista...

Sitten tuli aika päättää mitä veneelle tekisi. Vaihtoehtoina myyminen, jättäminen ennalleen ja puuteista kärsiminen tai isompi remontti sisäkoneen asennuksineen.

Kokeilin veneen myymistä pikaisesti nettiveneessä. Yhteydenottoja tuli yllättävän runsaasti ja pari katsojaakin ilmestyi venettä moittimaan paikan päälle. Huono oli heidän mielestään ja olisi pitänyt lähes lahjaksi antaa joten kauppoja ei syntynyt. Vaihtokauppojakin tarjottiin mutta ei oikein sytyttänyt mikään niistäkään.

Näiden kölinpotkijoiden vierailujen jälkeen päädyin viimeiseen vaihtoehtoon ja pian oli varastossa VP 2002 + S120 paketti odottamassa talvea ja kunnostusta. Samalla päätin uudistaa myös sisustusta joka joiltakin osin ei ollut enään alkuperäinen.

VP 2002 on 18 hp teholla vähän yläkantiin mutta onpahan reserviä


Puutyö on laadukasta, edellisten omistajien viritykset erottuvat ei niin edukseen

Pöydän kun haluaa täyteen pituuteensa voi varautua 5 min. sessioon ja silti sormet jää joka kerta litistyksiin mekanismin väliin.  Tämä lentää laidan yli ensi tilassa,.