sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Aikansa kutakin


Pääsiäispyhien aikana löysin kuvia entisistä veneistä ja pitihän vähän historiaakin muistella. - 80 luku oli moottoriveneaikaa, Yamarin 600 HT ja Sea Ray 26 tuli kokeiltua. Bensaa paloi ja varsinkin tuo Yamarin kulki 225 hv koneella liikaakin, 60 solmua sai tauluun jos keli salli ja rohkeus riitti.

2000 luvun alussa päätin kokeilla purjevenettä. Ostin kokeeksi Teemin minitonnarin josta ei voi muuta sanoa kuin että sillä oppi ainakin reivaamaan, sen verran oli pikku paatissa ylimitoitettu purjepinta-ala. 22 jalkaa venettä ja H-veneen riki.

2008 ostin sitten Ruotsista kuvien ja hinnan perusteella pienen Navigo 24 moottoripurren Väner-järven pohjoispäästä ja toin Göta-kanalin kautta koti-Suomeen. Oppi ainakin sulutuksen alkeet kerralla ja samalla tuli myös veneessä asuminen tutuksi, matka Suomeen kesti neljä viikkoa. Reissussa oltiin reippalla retkimeinigillä, veneessä ei ollut keitintä joten eväät olivat askeettiset ja mukavuudet vähänä Kanavaosuudella  oli mukana gasteja mutta Kappelskäristä kotiinpäin tulin yksin. Mukavasti meni ylitys vaikka jossain vaiheessa etelästä tuleva aallokko aiheutti ylimääräistä työtä.

Seuraava vene ei olisi veneiden missikisoissa paljon pisteitä kerännyt mutta oli sisätiloilleen fantastinen kokoisekseen. Medusa 25 oli moottoripurjehtija jolla yllättäen myös pystyi oikeasti purjehtimaankin sopivilla tuulilla. Se oli hyvä retkivene saaristoon koska syväystä oli  vain 1,2 m. Medusa ei ollut kuitenkaan vene jolla teki mieli lähteä kovempaan keliin joten sekin löysi. uuden omistajan.

Teemin 22 eli Van De Stadt Zeemin
Göta-kanavan eka sulku selvitetty. Vene on Navigo 24, varmaan ainoa Suomessa.

Keli muuttui paremmaksi kanavan loppupäässä

Medusa ilmeisesti Svartholmassa.
Medusalla pääsi rantaan helposti, syväys vain reipas metri.


1 kommentti: